PYYNIKKI-JUOKSU

48. Pyynikki-juoksu toteutetaan huhti-toukokuussa 2021 - (päivitetty 29.5.2020):

Tapahtumatoimikunta kokoontui kuluneella viikolla ja arvioi tämän hetkistä ohjeistusta ja ennustetta kesän ja syyskauden tapahtumista.

-Päätimme pitää kevään juoksukauden avauksen Pyynikki-juoksun tapahtuma-ajankohdan juoksukalanterissa ennallaan, mikä tarkoittaa että juoksu jää valitettavasti tänä muutenkin historiallisena vuotena väliin eli järjestyksessään 48. Pyynikki-juoksu juostaan ensi keväänä 2021 huhti-toukokuun vaihteessa.

-Vuoden 2020 Pyynikki-juoksu ilmoittautumiset siirretään automaattisesti ensi kevääseen.

-Tapahtuman siirrolla ei ole vaikutusta ikijuoksijoiden hienoon kisarekisteriin.

-48. Pyynikki-juoksun 2021 tarkempi ajankohta päätetään viimeistään lokakuun 2020 alkuun mennessä.

-Syyskaudella on tarjolla juoksijoille ja kuntoilijoille monta hyvää kuntotapahtumaa joihin osallistua ja asettaa tavoitteensa. Yhtenä niistä sunnuntaina 4.10 järjestettävä Pirkan Hölkkä jossa olemme mukana toteuttamassa ~16km Vuoreskieppiä Vuoreksen-Hervannan hienoissa polkumaisemissa.

Juoksu jatkuu, liikkeelle lähdetään ja maaliin saakka tullaan!

47. Pyynikki-juoksu 2019 

Alta löydät linkin 2019 tuloksiin ja tästä pääset kuvallisiin tunnelmapaloihin viimevuodelta.

 

Pyynikki-Juoksu 2019 on-line tulokset:

https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset-new/fi/2019_pyynikki/ (automaattisesti päivittyvä)