Nuorten sisuleiri 2. helmikuuta

23.1.2019

 

Yleisurheilijoiden Sisuleirit jatkuvat ja talven toinen leiri on lauantaina 2.2.2019 Tampereella Pirkkahallissa klo 10-16.

 

Mukaan pääsevät kaikki halukkaat seuroissa lajia harjoittelevat noin 10-14 -vuotiaat (synt. 2004-2009).

 

Halleissa kuuden tunnin aikana tehdään kaksi harjoitusta aamu- ja iltapäivällä ja välissä on osanottomaksuun sisältyvä ruokailu. Ohjelmassa on monipuolista, pääasiassa lajiharjoittelua eri lajeissa (pikajuoksu, aitajuoksu, hypyt, heitot). Harjoittelu on pääosin iän mukaisissa ryhmissä eri valmentajien johdolla.

Leireille tarvitaan mukaan urheiluvarusteet.

 

Yhden leiripäivän hinta on TU-38:n urheilijoilta vain 15 euroa sisältäen valmennuksen lisäksi myös ruokailun ja hallimaksun. Leirimaksu seuralta tai urheilijan maksaessa kerätään leirin aikana.

 

Edellisellä leirillä mukana olleilta ilmoitus osanotosta tai poisjäämisestä tähän osoitteeseen tiistaihin mennessä.

 

Uusien ilmoittautuminen helmikuun leirille tiistaihin 29.1.2019 mennessä sähköpostilla, johon täytetään alla olevat tiedot:

Urheilijan nimi, puhelin, sähköpostisoite, syntymäaika, seura, ja valmentajan tai ohjaajan nimi ja sähköpostiosoite:

 

Nämä tiedot lähetetään sähköpostilla: panusiltanen@hotmail.com (tai puhelimella: 0400-648 547).

 

Tiedustelut: Panu Siltanen puh. 0400-648 547

 

PS. Talven kolmas leiri on lauantaina 6.4.2019.