Historia
TAMPEREEN URHEILIJAT -38 - 70 VUOTTA 2008
Tapio Keskitalo 70-vuotiaalle seuralle 17.5.2008
Alku – 1930 -luku
Kun Kalle Tuulos 1930 –luvun loppupuolella keräsi joukon nuoria, innokkaita tamperelaispoikia yleisurheiluharjoituksiin Hippoksen raviradalle, ei innoittajista ollut puutetta. Suomen nuori kansakunta oli jo saavuttanut kansainvälisillä kentillä vahvan yleisurheilumaineen ja olympiadista toiseen oli noussut loistavia atleetteja, jotka olivat nostaneet Suomen kansakuntien huipulle olympiaurheilussa.
Tuulos oli tehnyt ’uraa’ poikaurheilussa jo vuosikaudet toimien, mutta vuonna -37 hänelle syntyi silloisen seuransa kanssa sellaisia ristiriitoja, että Kalle päätti Eino Kentän ja muutamien muiden tamperelaisten urheilun ystävien kanssa perustaa aivan oman urheiluseuran. ’Pesämunaksi’ hän sai mukaansa Tampereen Kisa-Veikkojen koko silloisen kesäurheilujaoston. Värikkäiden vaiheiden ja valituskierrosten jälkeen Tampereen Urheilijat -38 sai virallisen luvan toimia SVUL:n alaisena seurana 15.7.1938. Perustajajohtokuntaan kuuluivatTuuloksen ja Kentän lisäksi: Paavo Vickström, Matti Helle, Ensio Vettenranta, P. Salovaara, Eino Nieminen ja Eino Hietaniemi, joista monet olivat myös aikansa menestyviä urheilijoita – Eino Kenttä jopa olympiaurheilija, joka oli, tosin toista seuraa edustaen, sijoittunut kuudenneksi Amsterdamin olympiakisojen kiekonheitossa vuonna -28. Ensimmäiseen viralliseen johtokuntaan kuuluivat lisäksi: Tom Viik, Jaakko Hietaniemi ja Kauko Paatola.
Seuran aktiivitoiminta alkoi välittömästi virallisen luvan tultua – jo seuraavana päivänä 40-päinen joukko urheilijoita osallistui menestyksekkäästi Lehtimäen Jyskeen kansallisiin yleisurheilukilpailuihin. Ajan suurta innostusta ja urheiluhenkeä kuvaa se, että kisat turvatakseen urheilijat puhdistivat Lehtimäen urheilukentän juuri ennen kisojen alkua raivonneen ankaran raekuuron jäljiltä.
Uuden seuran alusta alkaen kova maine toi seuran riveihin nopeasti lisää lahjakkaita urheilijoita ja jo vuonna -39 seura saavutti ensimmäiset Suomen Mestaruutensa 4x800 metrin ja 4x1500 metrin viesteissä; joukkueen Manne Salminen, Eino Salminen, Helge Vänttilä ja Hannes Piispanen tehdessä samalla näillä matkoilla myös seuran ensimmäiset Suomen ennätykset. Ensimmäisen henkilökohtaisen SM-kullan toi Aaro Kolkkinen voittaessaan nuorten mestaruuden 1500 metrin juoksussa tuona samana vuonna. Manne Salminen oli myös ensimmäinen seuran maaottelu-urheilija – hän osallistui Eesti-Suomi maaotteluun Tallinnassa jo seuran perustamisvuonna voittaen 1500 metrin juoksun. Seuran alkuvuosien kovimmista tuloksista vastasivat Manne Salminen, jonka edelleen seuran ennätyksenä esiintyvä 1000 m:n aika 2.27,9 on vuodelta -39 sekä Ensio Vettenranta, jonka vuoden -38 kolmiloikkatulos 14,38 säilyi seuraennätyksenä 2000 –luvulle saakka.
Ensimmäisinä kesinä seura järjesti jo myös omia yleisurheilukilpailuja, joihin Suomen huippujen lisäksi osallistui myös monia kansainvälisiä urheilijoita. Kansainvälistä kosketusta hankittiin myös jo heti ’kättelyssä’ Ruotsiin suunnatulla seuraottelumatkalla.
Voidaan siis todeta, että seuran alkutaival oli menestystarina – toiminta lähti innostuneesti käyntiin ja tavoitteet saavutettiin heti alussa niin kilpaurheilun, kuin muunkin seuratoiminnan kannalta mainiosti. Perustamisvuonna Tampereen Urheilijat -38:n jäsenmäärä oli 56 henkilöä.
1940 –luku
Kansainväliset tapahtumat vyöryivät myös Suomeen syksyllä -39. Nuori kansakunta joutui taistelemaan itsenäisyydestään ja vaati myös TU-38:n parhaat voimat mukaan. Seuratoiminta lamaantui, mutta ei onneksi aivan täysin – kotirintamalle jäi mm. Kalle Tuulos, Eino Parkkonen ja muutamia muita seuralle tärkeitä henkilöitä, joiden ansiosta jonkinlaista toimintaa saatiin pidettyä yllä. Välirauhan kesänä -40 ja jatkosodankin aikana miesten joskus päästessä rintamalta lomille, järjestettiin jäsentenvälisiä kilpailuja urheilutuntuman säilyttämiseksi.
1940 –luvun alkua hallinneet Talvisota ja Jatkosota vaativat myös TU-38:lta uhrinsa – seuran jäsenistä taistelukentille jäivät: Aarne Hanhinen, Paavo Vickström, Kalervo Kanto, Taavi Nieminen, I.Laiho, E.Rutanen ja M.Helle.
Seuran arkistot ja silloiset vähäiset rahavarat tuhoutuivat myös Tampereen pommituksissa Otavalankadun toimiston saadessa täysosuman.
Puolet vuosikymmenestä siis menetettiin sodalle, mutta suurella innolla lähti urheilutoiminta taas käyntiin TU-38:n miesten palatessa siviiliin. Jo vuonna -45 lämmitettiin muutaman vuoden jäissä olleet seuraotteluperinteet ruotsalaisseura Linnean kanssa ja lähdettiin Tukholmaan - ensimmäisenä suomalaisseurana sotien jälkeen. Tämä ruotsalaisten kanssa aloitettu kansainvälinen seuraotteluperinne jatkui koko 40 –luvun ja laajeni tulevina vuosikymmeninä myös muualle Eurooppaan.
SM-menestyjiä 40-luvulla olivat Pentti Mällinen nuorten sarjassa sekä viestijoukkueet juoksijoina: Aaro Jokinen, V.Jääskeläinen, Valde Ovaska, Esko Valanne sekäEino ja Jaakko Hietaniemi. Maaottelu-urheilijana esiintyi tuolla vuosikymmenellä aitajuoksija Ilmari Rossi.
Kalle Tuulos oli perustanut TU -38:n poikaurheiluseuraksi ja hänet tunnettiin jollain lailla myös naisurheilun vastustajana. Vuonna -48 hän koki kovan iskun, kun seuran silloiset muut johtohenkilöt alkoivat puuhata seuraan naisjaostoa. Naisjaosto perustettiin, mutta asia ei sopinut lainkaan Kallen pirtaan - hän jätti seuran. Vuonna -49 seuran johtokuntaan valittiin ensimmäinen nainen: Hilkka Oksanen ja pian naisurheilijoitakin alkoi ilmaantua seuran riveihin – aluksi harrastettiin pääasiassa voimistelua, mutta pian naisia alkoi ilmaantua myös yleisurheilukentille. Ja niinpä vain kävi, että muutaman vuosikymmenen kuluttua naisurheilijoista oli myös tuleva seuran menestyksen yksi kulmakivi.
Ei Tuulos-Kallenkaan suuttumus ollut lopullista – hänelle myönnettiin kunniapuheenjohtajan titteli ja hänet nähtiin myöhemmin vielä monesti seuran eri juhlatilaisuuksissa.
1940 –lukua voidaan luonnehtia ’toipumisen’ vuosikymmeneksi, jolloin sotien ikävä ajanjakso kantoi myös urheilulta raskaan veronsa niin menetettyinä urheilijanuorukaisina, kuin henkisenä lamana. Sotien jälkeen urheilulla oli suuri merkitys arpien parantajana ja kansakunnan itsetunnon uudelleen nostajana. TU -38 selvisi noista koettelemuksista kunnialla ja seuraavan vuosikymmenen haasteita saatettiin lähteä vastaanottamaan uudella antaumuksella.
1950 –luku
1950 –luvulle seura lähti melko heikossa taloudellisessa tilanteessa. Sodissa tuhoutuneen toimistohuoneiston tilalle ei ollut varaa vuokrata uutta ja niinpä seuran koko omaisuus ja arkistot säilytettiin kahdessa matkalaukussa puheenjohtajien ja sihteerien kotona.
Heti vuosikymmenen alussa aloitettiin kuitenkin satsaukset talouden parantamiseksi, keinoina muun muassa urheilupaikkojen ravintolatoiminta, tanssit ja muut maksulliset huvitilaisuudet.
Urheiluinnostushan sinänsä kasvoi koko valtakunnassa 50 –luvun alkuvuosina ’luontaisesti’. Suomessa järjestettiin kesäolympialaiset vuonna 52, mikä varmasti lisäsi urheilevien nuorten määrää myös seuratasolla.
Kalle Tuulos oli jättänyt seuran vuonna 48 ja hetken puheenjohtajat vaihtuivat vuosittain, kunnes vuonna 53 saatiin uusi, pitkäaikainen puheenjohtaja. Tehtävään valittiin tuolloin Eero Vailas, jonka puheenjohtajuus sitten jatkuikin vielä pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle – yhteensä kuudentoista vuoden ajan. Vailas oli aktiivinen ja organisoiva johtaja, hyvä esiintyjä ja seuran edustaja ulospäin ja myös talous saatiin pian kohenemaan niin, että vuonna 55 oli taas varaa hankkia toimistotilat Ratinanlinnan kiinteistöstä. Seuran jäsenmääräkin kasvoi tuona vuonna jo yli 1000:n henkilön.
Merkittävä asia seurahengen kannalta oli myös se, että vuonna 53 saatiin vihkiä käyttöön oma lippu, jonka Eero Vailas suunnitteli sodassa kaatuneen Taavi Niemisen laatiman ”TU-38” -tunnuksen pohjalta. Lippu vihittiin juhlallisin menoin seuran 15-vuotisjuhlassa.
Vuonna 54 seura oli järjestämässä ensimmäisiä naisten Suomen Mestaruuskilpailuja yleisurheilussa yhdessä Tampereen Poliisi-Urheilijoiden ja Tampereen Yrityksen kanssa ja mukana oltiin sitten myös vuoden 57 Kalevan Kisojen järjestelyissä.
Myös seuraottelutoimintaa laajennettiin uusiin ulottuvuuksiin, kun saksalaisseura V.f.L Hagen vieraili TU-38:n kutsumana Tampereella vuonna 55. Muidenkin eurooppalais-seurojen kanssa oltiin urheilukosketuksissa niiden vieraillessa Suomessa ja TU-38:n urheilujoukkueen myös vieraillessa mm. Saksassa ja Tanskassa.
Vuonna 58 Tampereen Urheilijat -38 nousi ensimmäistä kertaa valtakunnallisen seuraluokittelun valioluokkaan. Vuosikymmenen SM-mitalit tulivat nuorten sarjoista Joel Nurmen, Jaakko Taureen, Sakari Niemisen ja Juhani Raittilan tuomina. Maaotteluedustajia olivat Hannu Suutari 10-ottelussa ja Kalevi Tiikkaja korkeushypyssä.
Keihäänheiton ME-mies Yrjö Nikkanen liittyi seuraan 50 –luvulla. Parhaat tuloksensa ja saavutuksensa hän tosin oli tehnyt jo aiemmin toista seuraa edustaessaan, mutta oli tunnettuna urheilusankarina omiaan kasvattamaan nuorison innostusta yleisurheiluun ja seuran toimintaan. Myös tulevan maantiemenestyksen alkukipinät syttyivät jo 50 –luvulla, kun seura oli useana vuonna aivan kärjen tuntumassa silloisissa katujuoksujen huipputapahtumissa Helsingin ja Kauniaisten halkijuoksuissa. Itse järjestetty ”Pyynikin Maraton” keräsi maan huippuja Tampereelle vuosikymmenen alussa.
Seura tarvitsee keulakuvakseen toimivan puheenjohtajan ja sellaisenhan TU-38 sai 50 –luvun alkupuolella Eero Vailaksesta. Kuitenkin tarvitaan myös muita aktiivisia, innokkaita puuhamiehiä ja –naisia. Seuralla oli onni saada 50 –luvulla mukaan tällaisia ’aarteita’, joista mainittakoon monitoimiset Elli ja Lauri Montonen sekä Eino ja Kyllikki Pauhe, nuorisovetäjä Ossian Ormala, pitkäaikainen hallituksen jäsen Kalevi Toivonen, sekä Orvo Lehtiö, josta myöhemmin tuli myös SVUL:n Hämeen piirin puheenjohtaja. Näistä erityisesti ’Lasse’ Montosen vuosikymmenet jatkunut pyyteetön toiminta seuran eri johtotehtävissä ja toimitsijatehtävissä ansaitsee todella syvän kumarruksen ja kiitoksen.
Ja vuonna 1956 seuraan liittyi Seppo Laskujärvi, joka tuolta vuosikymmeneltä saakka on jatkanut ansiokasta valmentajatoimintaansa seuran nuorten ja vähän varttuneempienkin urheilijoiden parissa - aikanaan myös itse urheillen ja tuoden perheensäkin mukaan seuran toimintaan.
1960 –luku
Kalle Tuuloksen ’hylkimä’ naisyleisurheilu nosti Tampereen Urheilijat -38:ssa päänsä heti 1960 –luvun alussa, jolloin seura oli maan kärkiseuroja naisyleisurheilussa.
Innokas tyttöjen ja naisten valmentaja oli Reino Kaina, joka esitti vuonna -62 ilmestyneessä vuosijulkaisussa ”14 teesiä naisurheilusta”, vaatien naisille tasapuolista kohtelua yleisurheilun saralla. Jo 50 –luvun lopulla naiset olivat saavuttaneet piiritason menestystä, mutta liekö Reinon teesien vaikutusta, että uuden vuosikymmenen alussa tulivat myös naisten ensimmäiset SM-mitalit Terttu Kainan tuomina 200, 400 ja 800 m:n juoksuista sekä maastojuoksusta. Myös naispikajuoksijat olivat valtakunnan huippua saavuttaen SM-menestystä viesteissä joukkueella Arja Koivisto, Marja-Terttu Holma, Pirjo Montonen ja Ritva Luopio. Tyttösarjoissa henkilökohtaisia SM-menestyjiä olivat: Armi Luopio ja Erja Tammipuu kiekossa sekä Ruth Lindfors Ritva Luopion 80 m:n aidoissa vuonna -66 juoksema 12,4 jää ’ikuiseksi’ seuraennätykseksi - aitamatka on naisilla pidentynyt nyttemmin 100 metriin. juoksumatkoilla.
Toki mies- ja poikaurheilijatkin menestyivät – 60-luvulla. SM-mitalisteja olivat mm. Raimo Linden , joka heitti myös Suomen ennätyksen moukarissa, Juhani Lahti kiekossa, Asko Karttunen kuulassa, Seppo Rantanen seipäässä sekä Juhani Evilä, Teuvo Partanen, Kari Peltola, Torsti Lehtonen, Vesa Lehtoranta, Erkki Jokinen, Arvo Raipala, Arno Latvus, Vesa Nikander, Markku Salmi, Seppo Moisio, Teuvo Oja, Ari Sokka ja Tenho Roivainen eri juoksumatkoilla. Näistä Ari Sokka oli ikäluokkansa lupaavimpia keskimatkojen juoksijoita ja saavutti mm. Suomen ennätyksiä B-poikien sarjassa – ja voitti A-ikäisenä jopa Lasse Virenin ammattikoulujen SM-kisoissa.
Terttu Kaina ja Raimo Linden osallistuivat myös useaan Ruotsi-Suomi ja Norja-Suomi maaotteluun 60 –luvulla.
Lentopallo oli ollut TU-38:n urheilijoiden harjoitusmuotona jo 50-luvulla, mutta sai oman jaoston vuonna -62, jolloin seuran edustusjoukkue esiintyi Suomi-sarjassa. Ja menestys kasvoi niin, että vuonna 1966 tehtiin jopa visiitti SM-sarjaan. Tämän jälkeen kyllä tultiin sarjaportaita alaspäin ja sarjoissa pelaaminen loppui vuonna 1972. Lentopallon ´aktiiviaikojen´ puuhamiehenä seurassa toimivat Matti Silekoski, Matti Peltonen ja Raimo Henriksson ja toiminta tuotti myös maajoukkuetason pelaajia, joita olivat: Risto Palonen, Timo Virta ja Veli-Pentti Jokitie.
Myös suunnistus, joka koettiin yleisurheiluakin edistävänä harjoitusmuotona, sai oman jaoston vuonna -66. Vahva nimi lajissa oli Tuomenoja, joista isä Toivo sekä lapset Sirpa ja Tapio saavuttivat myös SM-menestystä.
1960-luvun jälkipuoliskolla Suomessa virisi urheilukoulutoiminta, jossa TU -38 oli mukana heti alusta alkaen ja keräsi toimintaan mukaan satoja tamperelaisnuoria. Vuonna -65 seura mainittiin lehdistössä jopa maan parhaana poika- ja tyttöurheiluseurana.
Myös seuraotteluja harrastettiin edelleen ahkerasti. Kamppailtiin Suomen kärkiseuroja vastaan ja ulkomaanmatkailu suuntautui 60-luvun alkupuolella Keski-Eurooppaan saakka. Saksalainen V.f.L Hagen oli – ja on – yksi Saksan vanhimpia urheiluseuroja ja oli tuohon aikaan Saksan paras yleisurheiluseura, joten esimerkiksi vuonna -62 saavutettu 110-110 pisteen tasatulos seuraottelussa kuvaa hyvin myös TU –38:n silloista tasoa.
Seuran toiminnan kannalta merkittävien toimijoiden joukkoon liittyivät 60-luvulla muun muassa Raimo Henriksson toimien niin lentopallon kuin yleisurheilunkin parissa, Esko Luopio, joka oli armoitettu palkintotuomarikouluttaja ja seuran pitkäaikainen edustaja myös liiton ja piirin tasolla, juoksijoiden valmentaja Eero Tuomaala sekä monitoimimies Georg Malmborg.
Kuvaavaa 1960-luvulle - nuorisourheilun vahvan panoksen lisäksi - oli, että useissa vuosikertomuksissa valiteltiin kestävyysjuoksun heikohkoa menestystä aikuisten sarjoissa. Valtakunnallisestikaan ei kestävyysjuoksu tuolloin ollut aivan huippulajeja, mutta tuo seikka korjaantui sitten jo seuraavalla vuosikymmenellä, jolloin myös TU –38 alkoi nousunsa Suomen juoksuseurojen kärkeen.
Seuraluokittelun valioluokassa seura pysyi koko 60-luvun ajan ja vuonna -67 oltiin jopa valtakunnan ainoa ’tuplavalio’ –seura.
Eero Vailas jätti seuran puheenjohtajan tehtävät vuonna -68, mutta toimi vielä vuosia mm. seuran johtokunnan jäsenenä ja hänet valittiin myös seuran kunniapuheenjohtajaksi. Muutama vuosi saatiin taas odotella uutta samanlaista keulahahmoa. Puheenjohtajuutta hoidettiin vuoden parin jaksoissa, nuorisotoiminta jaksoi hyvin, mutta tulosurheilu ja talous ei ollut kovinkaan hyvässä kunnossa 1970 –luvulle tultaessa.
1970 –luku
Vuonna 1971 seuran puheenjohtajaksi valittiin Tapio Rajamäki , joka oli tyttärineen tullut mukaan seuran urheilutoimintaan jo 60-luvun lopulla. Tästä alkoi viidentoista vuoden jakso, jolloinTU-38 kohosi maan johtavien juoksuseurojen joukkoon ja jona aikana varsinkin aikuisurheilun saralla oltiin monena vuonna aivan valtakunnan kärkikastia. Toki myös nuorisourheilu oli edelleen tärkeässä asemassa seuran toiminnassa ja tuotti jo ’Rajamäen ensimmäisen kauden’ aikana ja varsinkin sen jälkeen loistavia tuloksia.
Seuraluokittelussa pudottiin vuonna -72 valioluokasta, mutta sinne noustiin takaisin tuplapistein jo seuraavana vuonna.
Taloutta pönkitti tuntuvasti vuonna -73 alkunsa saanut Pyynikki-Juoksu, josta nopeasti tuli kevätkauden huipputapaus Suomen kestävyysjuoksussa ja joka edelleen on erittäin elinvoimainen ja huippujakin houkutteleva juoksutapahtuma. Tuossa jokakeväisessä juoksun juhlassa myös seuran toimitsijakaarti on alusta saakka mainiosti osoittanut urheiluhenkisyytensä tehden vuodesta toiseen pyyteetöntä talkootyötä.
Seuran huippu-urheilu menestyksestä vastasi 70-luvun alkupuolella Ruth Lindfors, joka nousi valtakunnan huipulle jo nuorten sarjoissa 200-400 m:n juoksumatkoilla saavuttaen niissä kahdeksan SM-mitalia ja edustaen Suomea kahdessa nuorten Ruotsi-maaottelussa. Hän menestyi SM-tasolla lisäksi aikuisikään tultuaan ja edusti myös silloin Suomea neljästi maaotteluissa ja hänen 400m:n aikansa 55,7 vuodelta -71 esiintyy edelleen tilastoissa seuran ennätyksenä.
Vuonna -74 alkoi Seppo Liutun ansiokas juoksu-ura, joka tuotti kolme SM-mitalia nuorten sarjoissa ja yhdeksän henkilökohtaista mitalia aikuisten sarjassa – näistä kaksi kultaista. Lisäksi hän oli
tuomassa seuralle neljästi mitaleita SM-maasto- ja maantiejuoksujen joukkuekilpailuissa. Sepon loistavalle juoksu-uralle oli tulla todellinen huipennus, kun hän vuonna 1984 alitti olympiarajan 10000 m:llä ja olisi oikeutetusti ollut Suomen edustaja Los Angelesin olympiakympillä - käsittämättömien valintavaiheiden jälkeen hänet kuitenkin pudotettiin joukkueesta. Seppo edusti kuudesti Suomea maaotteluissa ja omistaa vieläkin useita seuraennätyksiä kestävyysmatkoilla.
Teija Rajamäki väläytti 70-luvulla A-tyttönä pikamatkoilla saavuttaen kaksi SM-mitalia ja myös B-poikien 4x800 metrin rataviestissä tuli SM-menestystä joukkueella: Jari Eskola, Pentti Mäkinen, Juhani Saarinen ja Markku Kyllästinen. Myös Raimo Linden ylsi vielä aikuisten sarjassa SM-tasolle moukarinheitossa
Seuraottelut alkoivat hiipua 70-luvulla, mutta vielä sentään käytiin Saksassa. Toistaiseksi viimeinen ottelu Hagenia vastaan käytiin vuonna -72.
Sen sijaan 70-luvulla alkoi TU-38:n maantiemenestys, jonka alkutahteja löivät SM-mitalistien Seppo Liutun, Markku Kyllästisen, Markku Yli-Pärrin ja Erkki Mäkiniemen lisäksi tuohon aikaan monet valtakunnankin tasolla menestyneet suunnistajat mm. Simo Nurminen, Erkki Knuuttila, Kimmo Rauhamäki ja Raimo Kauppila, hiihdossakin menestynyt Matti Äijö sekä ’kepeäjalkaiseksi tullimieheksi’ mainittu Matti Mäkinen.
Vuonna -77 seuran kokenut toimitsijakaarti osallistui Tampereella pidettyjen Kalevan Kisojen järjestelyihin ja vuosikymmenen aikana seuratoimintaan aktivoitui taas useita uusia henkilöitä myös hallinto- ja toimitsijapuolelle - mm. Kalle Mettälä, talousmies ja varapuheenjohtaja ja Voitto Lindqvist, urheilijanakin jo esiintynyt ja tuleva pitkäaikainen seuran rahastonhoitaja.
1970-lopun kausijulkaisuissa valitellaan kenttälajien edustajien puuttumista seuran edustusurheilijoissa ja tottahan onkin, että ko. vuosikymmenellä TU-38 alkoi entistä voimakkaammin suuntautua kestävyysjuoksuun, mikä sitten näkyikin heti 80-luvun alkaessa voimakkaana menestyksenä.
1980 –luku
Keväällä 1982 puheenjohtaja Tapio Rajamäki soitti lyhyen puhelun, jossa pyysi erästä, mihinkään urheiluseuraan kuulumatonta naishenkilöä edustamaan Tampereen Urheilijat -38:aa seuraavan viikonlopun piirinmestaruusmaastoissa !
Tuosta puhelusta alkoi yksi merkittävä jakso seuran historiassa: ensin tuli piirinmestaruus kultaa ja sittemmin tuolloin seuran edustusasun ensimmäistä kertaa päälleen pukeneen Sinikka Keskitalon huikea ura johti myös kansainvälisille edustuskentille – aina olympialaisiin saakka. Sinikka oli aloittanut ’tosissaan’ juoksemisen vasta puoli vuotta aiemmin ja jo aikuisiällä, mutta jo tuona vuonna -82 hän osallistui ensimmäisiin SM-tason kisoihinsa, maastojuoksuihin Kauhajoella ja myöhemmin keväällä SM-maratonille Seinäjoella, josta tuli jo myös ensimmäinen SM-mitali, pronssinen. Myöhemmin 80-luvun aikana Sinikka saavutti yhteensä 14 SM-kultaa - seitsemän henkilökohtaista, joista viisi maratonilla – sekä seitsemän joukkuekultaa maasto- ja maantiejuoksuissa. Mestaruuksien lisäksi hän saalisti myös toistakymmentä himmeämpää SM-mitalia.
Hän oli myös ensimmäinen seuraa edustava olympialaisiin osallistunut urheilija. Los Angelesin vuoden -84 ensimmäisen olympiatason naisten maratonin lisäksi hän osallistui myös Soulin olympialaisten maratonille vuonna -88 ja edusti Suomea näiden lisäksi kerran yleisurheilun MM-kisoissa, seitsemän kertaa maasto- ja maantiejuoksujen MM-kisoissa, kerran EM-kisoissa ja kahdesti Eurooppa Cupissa. Lisäksi hän osallistui kolmesti Ruotsi-maaotteluun naisten 10000 metrillä.
Kansainvälisten arvokisojen mitali yleisissä sarjoissa jäi kuitenkin maratonin kestoa ajatellen ’vaivaisen’ 16 sekunnin päähän EM-kisoissa Stuttgartissa vuonna -86. Tuon EM-kisojen nelossijan lisäksi Sinikan parhaimpina saavutuksina muistetaan Rooman MM-kisojen kahdeksas sija maratonilla vuonna -87 sekä vuoden -85 valinnat maailman kymmenenneksi parhaaksi naismaratoonariksi ja vuoden kestävyysjuoksijaksi Suomessa.
Hänen kymmenvuotisen juoksu-uransa huipennus oli neljä Maailmanmestaruutta veteraanien MM-kisoissa Turussa vuonna 1991 – sarjana naiset-40 vuotta.
TU-38:n jo 70-luvulla alkanut kestävyysjuoksumenestys jatkui ja edelleen vahvistui 80-luvulla. Sinikan ympärille saatiin koottua vahva naisjuoksijakaarti, joka voitti useita valtakunnallisia maantieviestejä ja myös SM-tason joukkuekilpailuja. Joukkueissa juoksivat Sinikan lisäksi tuolloin Arja Uusitalo, Jaana Nevalainen, Anita Knuuttila, Marja-Liisa Vähä-Ypyä ja Leena Virta.
Myös miesten puolella menestys oli mahtavaa -TU-38:n voidaan sanoa hallinneen 80-luvun alun ja puolen välin joukkuejuoksuja täysin. Vuonna -85 seuran miesjoukkue voitti kaikki suuret valtakunnalliset maantieviestit: Karhu-viestin, Salora-viestin, Rautaviestin ja Kulta-Kukko –viestin. Upea pronssinen Saarioisten Kulta-Kukko saatiin seuran palkintokaappia koristamaan viidellä voitolla.
Näiden kansallisten maantieviestien menestyksen lisäksi tuli SM-mitaleita maasto- ja maantiekilpailuista. Joukkueiden juoksijoita olivat tuolloin jo mainittujen Seppo Liutun, Markku Kyllästisen, Markku Yli-Pärrin ja Erkki Mäkiniemen lisäksi Jari Hemmilä, Jari Nurmisto, Juhani Lakso, Antti Tiihonen, Janne Koskinen, Veli-Matti Ranta, Jukka Hartman, Tapio Korpinen, Seppo Kykkänen ja Juhani Sorrela.
Todellinen seuran kestävyysjuoksun huippuhetki koettiin Kalevan Kisoissa Lahdessa vuonna -85, jossa vajaan tunnin sisällä tuli neljä mitalia – Jari Hemmilä ja Seppo Liuttu ottivat kaksoisvoiton miesten 5000 metrillä ja Kristiina Iisakkila sekä Sinikka Keskitalo 2. ja 3. sijat naisten 10000 metrillä.
Toinen huippuhetki sattui vuonna -87 ensimmäistä kertaa järjestettyihin SM-maantiejuoksuihin, joissa jaetuista neljästä mestaruudesta TU -38 vei nimiinsä kolme – Sinikka Keskitalo voitti naisten henkilökohtaisen mestaruuden ja lisäksi saatiin joukkuemestaruudet sekä naisissa että miehissä.
Henkilökohtaisia SM-mitaleja 80 –luvulla kestävyyspuolella saavuttivat jo mainittujen ’Lahden sankareiden’ ja ’maantiekiitäjien’ lisäksi Jari Nurmisto, Jukka-Pekka Hartman, Veli-Matti Ranta sekä ’Tappara –vaihdon’ myötä seuraan liittynyt Janne Koskinen, joka kahmi useita mestaruuksia ja mitalisijoja ratajuoksuissa sekä maastoissa nuorten sarjoissa ja edusti myös Suomea nuorten Ruotsi-Suomi maaottelussa. Veli-Matin ja Jannen urat jatkuivat vielä 90-luvun puolelle, jolloin menestystä tuli myös aikuisten sarjoissa.
Nopeuspuolella tuli 80-luvun puolesta välistä alkaen myös menestystä varsinkin tyttösarjoissa, joissa Sari Höltän henkilökohtaisten aitajuoksumitaleiden lisäksi joukkueet toivat SM-mitaleita tyttöjen pikaviesteissä ja pituuden joukkuekilpailuissa. Nopsakinttuisia ja ponnistusvoimaisia tyttöjä tuolloin olivat Katja Haltsonen, Nina Rinne, Pia Rinne, Ulla Peltonen, Sari Kuparinen ja Marjut Niskanen. Muutamaa vuotta myöhemmin osa näistä tytöistä oli Anne-Elina Palosella ja Nina Tapalalla ’vahvistettuna’ tuomassa viestimitaleita aikuisten sarjassa Kalevan Kisoista.
Kenttälajit olivat 80-luvulla vuorostaan hieman taka-alalla – nuorten sarjoissa tuli pituuden joukkuemitaleiden lisäksi sentään SM-mitalit kuulassa Tuulikki Mikkolan ja Pekka Muikun tuomina.
80-luvulla seuraan perustettiin myös veteraanijaosto, joka pian alkoi tuottaa mitaleita myös noissa sarjoissa. Suurmenestyjiä Suomen ja Pohjoismaidenkin tasolla olivat Antti Hyvärinen ja Reino Dahlman juoksupuolella ja Martti Uusitalo kiekonheitossa. Muita ansioituneita veteraaneja olivat mm. Bruuno Silekoski, Jorma Lodi ja Erkki Montonen. Olympiakävijä Lasse Orimus liittyi seuraan 80-luvun puolivälissä ja saavutti myös veteraanisarjoissa SM-mitaleita ja Pohjoismaiden Mestaruuden.
Aikuismenestyksen huuman ohella myös seuran urheilukoulutoiminta jatkui 80-luvulla – tosin ehkä vain ’puolella liekillä’. Ei tuotettu kansallisia huippuja, mutta piiritasolla oltiin varsinkin vuosikymmenen alkupuolella hyvää luokkaa ja nuoria oli toiminnassa mukana edelleen runsaasti.
Tapio Rajamäki jätti hetkeksi seuran puheenjohtajan tehtävät vuonna 87 – kuudentoista työntäyteisen vuoden jälkeen. Hänet valittiin seuran järjestyksessä kolmanneksi kunniapuheenjohtajaksi ja palasipa hän sitten vielä ’nuijanvarteenkin’ 90 –luvun puolella moneksi vuodeksi. Hänen puheenjohtajakaudellaan seura oli talouden suhteen kohtuullisessa tasapainossa ja urheilumenestystä tuli ajoittain ’tuutin täydeltä’. Toimitsijapuolella jatkoivat ’vanhat konkarit’, mutta jostain syystä uusien toimijoiden mukaan saaminen tuolloin oli melko hankalaa. Valmentajapuolellakaan ei suurta ruuhkaa ollut: Markku Kyllästinen, Tapio Keskitalo, Seppo Laskujärvi, Antti Katajamäki, Pekka Pitkänen – siinä muutamia tuon vuosikymmenen huippuja valmentaneita.
1990 –luku
Edellisen vuosikymmenen menestystarina aikuisurheilussa jatkui vielä 1990-luvun alkupuolen, mutta alkoi hiljalleen hiipua senaikaisen huippukaartin lopetellessa uraansa. Vielä tuli kuitenkin SM-menestystä - Sinikka Keskitalo nappasi vielä kaksi mestaruutta maratonilla ja hopean SM-maantieltä, Anita Herkman kaksi mitalia maratonilta ja kaksi maantiejuoksusta ja Seppo Kykkänen henkilökohtaisen mitalin maratonilta. Vuonna -91 saatiin myös naisten maratonin joukkuekulta, kolmantena juoksijana Sinikan ja Anitan lisäksi Kirsti Raunio.
Syksyllä -90 seura järjesti SM-maantiejuoksut, joista ’kotijoukkue’ otti kolme mitalia; Sinikka Keskitalon ja Veli-Matti Rannan henkilökohtaisten mitalien lisäksi miesten joukkue, jossa Veli-Matin lisäksi juoksivat Seppo Kykkänen ja Juhani Lakso sai hopeaa.
Naisten pikaviestissä tuli mitali vuonna -90 joukkueella Anne-Elina Palonen, Marjut Niskanen, Ulla Peltonen ja Nina Tapala ja SM-maastoissa naisjoukkueella: Sinikka Keskitalo, Arja Uusitalo ja Anita Herkman sekä miesjoukkueella: Jari Nurmisto, Janne Koskinen ja Pasi Rekunen.
Veli-Matti Ranta saalisti lisäksi kolme henkilökohtaista mitalia nuorten sarjoissa ja kolme myös aikuisten sarjoissa ja myös Janne Koskinen ylsi SM-mitalille aikuisten sarjaan ’päästyään’. Seuraan 90-luvun puolivälissä liittynyt Santtu Mäkinen saavutti vuoden -97 Suomen Mestaruuden lisäksi seuran väreissä neljä himmeämpää SM-mitalia.
Maaotteluissa Suomea edustivat 90-luvulla seuran juoksijat Veli-Matti Ranta ja Santtu Mäkinen.
Maaotteluissa Suomea edustivat 90-luvulla seuran juoksijat Veli-Matti Ranta ja Santtu Mäkinen.
Seuraluokittelupisteitä tuli edellä mainituilla saavutuksilla ja lisäksi piiritasolla saavutetulla menestyksellä vielä 90-luvun puoleen välin yli ’siedettävä’ määrä ja valioluokassa pysyttiin, mutta vuosikymmenen lopulla alettiin olla aallonpohjassa. Ja nyt myös ikäkausiurheilussa, jossa trendi oli ollut laskeva jo 80-luvun loppupuolelta saakka. Harvojen valmentajien voimavarat olivat menneet kymmenen vuoden aikuisurheilun menestysbuumin myötä eikä heillä ollut enää virtaa urheilukoulujen vetämiseen. Uusia innokkaita vetäjiä ei tahtonut löytyä, mistä johtuen nuorista ei ollut vuosiin noussut aikuisten sarjoihin ’vanhojen’ mestareiden manttelinperijöitä. Jostain piti nyt saada pumpattua uutta intoa ja henkeä seuraväkeen ja piti saada myös uutta kaartia mukaan toimintaan !
Kunniapuheenjohtaja Tapio Rajamäen tarkoituksena oli ’nuijasta’ 80-luvun lopulla luopuessaan ollut keskittyä seuran talousasioiden hoitamiseen, mutta Tapsaa tarvittiin vielä 90-luvulla myös aktiivijohdossa. Hän otti puheenjohtajan tehtävät vielä muutamaksi vuodeksi hoitaakseen, kunnes löytyi uusi kyvykäs mies hoitamaan tuota vaativaa tehtävää, kun Matti Kinnarinen astui puheenjohtajan ’saappaisiin’ vuosikymmenen loppupuolella.
Matista kehkeytyikin sitten henkilö, joka jälleen sai seuran nuorisotoiminnan sille uralle, johon seura on perustamisestaan lähtien pyrkinyt – valtakunnan huipulle.
Uusia nuorisovetäjiä saatiin mukaan toimintaan – Seppo Laskujärvi jatkoi - ja seuran saavuttamat sisulisä-luokittelupisteet alkoivat kohota. Jo vuonna -99 Hämeen yleisurheilun kattojärjestö, Hämsy ry, nimesi Tampereen Urheilijat –38:n vuoden nuorisotoimintaseuraksi.
Tämä antoi hyvän sysäyksen siirryttäessä 2000-luvulle, jolloin TU-38:n nuorten esiinmarssi myös valtakunnalliselle tasolle alkoi.
2000-luku
Uusi vuosituhat toi todella mahtavan menestyksen TU-38:n nuorisourheilulle ! Vuoden nuorisourheiluseura” –titteli on jo useamman kerran osunut seuran kohdalle, SM-menestystä on ropissut vuosi vuodelta ja sisulisätilastojen pistekäyrä kipuaa ’taivaalle’.
Hämeen yleisurheiluseurojen välisiä seuraotteluita ja maastokisoja on hallittu useamman vuoden ajan ja ylletty myös valtakunnan tason seurafinaaleihin.
Seuran ennätyksiä on 2000 –luvulla tehty viestit mukaan lukien yli 300 kpl, joista aikuisten sarjojen ennätyksiä on 10 kpl – tämä jos mikä osoittaa, millainen voimavara TU-38:lla nyt on nuorisossaan !
Henkilökohtaisiin SM-mitaleihin näistä nuorista ovat yltäneet: Sini Granholm, Niklas Jantunen, Markus Koivula, Iida Lahtinen, Heidi Mahlanen, Tuomas Martin, Niina Mielonen, Lauri Pullinen, Essi Syrjälä, Aleksi Tammentie ja Eerik Westerholm. Näistä Aleksi Tammentie noussut jo myös aikuisten sarjan kolmiloikan SM –mitalistiksi ja maaotteluedustajaksi – hän toi seuralle vuonna 2007 ensimmäisen yleisten sarjojen kultamitalin 10 vuoteen.
Ilahduttavan pitkä on myös seuraava nimilista, jossa mainitaan ne nuoret, jotka ovat edellisten lisäksi yltäneet SM-mitaleille joukkuekilpailuissa:
Ersin Demir, Henri Hämäläinen, Katri Kempas, Camilia Kinnarinen, Caroliina Kinnarinen, Heidi Koskenniemi, Katja Mäkelä, Rami Mäkinen, Katriina Nieminen, Nelli Nikunoja, Milka Pakarinen, Jere Ranta, Minna Salmesvuori, Timo Savilahti, Annemarie Terho, Ersin Uludag, Mari Varjus, Joni Veripää, Riina Vimpari ja Tuuli Yrjölä.
Erityisen ilahduttavaa on, että nämä urheilijat edustavat useita eri yleisurheilulajeja – seuran nuorissa on myös monipuolisuutta. Lisäksi tämä on vain jäävuoren huippu. Lukematon joukko ikäkausiurheilijoita, jotka ovat olleet nostamassa TU-38:aa piiri- ja valtakunnan tason huippuseuraksi jää tässä mainitsematta – heidän saavutuksistaan ja tuloksistaan olemme saaneet ja saamme jatkossakin lukea alueen lehdistä ja kuulla tiedotusvälineistä.
Erityismaininnan ansaitsee vielä Ville Ojanen, joka on yltänyt moninkertaiseksi Euroopan- ja maailman mestariksi Elinsiirtoväen maajoukkuetehtävissä.
Matti Kinnarinen on luotsannut seuraa koko tämän uuden vuosituhannen – nyt jo yli kymmenen vuotta. Tänäkin päivänä pätee se vanha totuus, että menestyksekäs urheiluseura tarvitsee uhrautuvia vapaaehtoistoimitsijoita, kyvykkäitä valmentajia ja tarmokkaan keulakuvan puheenjohtajakseen. Pitkäaikainen puheenjohtajuus antaa kokemuksen mukaan parhaat eväät kurssin pitämiseen vakaana ja nousevana muuttuvissa olosuhteissa ja muuttuvassa ympäristössä.
Uusia toimitsijoita ja valmentajia, uusia seuralle uskollisia ihmisiä, on tällä vuosikymmenellä astunut ’remmiin’ ja he ovat ottaneet TU-38:n omaksi seurakseen -
Kinnaristen lisäksi Talvitiet, Granholmit, Lehtelät ja monet muut perheet ovat joukolla mukana toiminnassa.
Mukana on kuitenkin myös perinnettä omaavia henkilöitä, kuten Martti Uusitalo, Olavi Setälä ja Seppo Laskujärvi, joiden ’kädenjälki’ vahvasti näkyy seuran tämänkin päivän menestyksessä – viimeksi mainitun osalta nyt jo peräti viidennellä vuosikymmenellä.
Seurassa toimii myös lentopallojaosto, suunnistuskoulu sekä tenniskoulu ja seuran hiihtomestaruuksistakin kisaillaan talvisin. Myös 50-60 –lukujen kansainvälistä seuraotteluperinnettä on taas lähdetty herättelemään nuorisojoukkueella – toiminta on taas todella monipuolista.
Viime aikojen menestyksekkäitä valmentajia ovat joitain mainitakseni olleet ainakin Panu Siltanen, Markku Köykkä ja Ali Rezah Shajarian – ja tietysti Seppo Laskujärvi.
Voimakkaan nuorisotoiminnan ohella veteraanitkin harrastavat edelleen yleisurheilua seuran riveissä. SM –tasolla ovat menestyneet mm. Timo Rajamäki, Jouni Kela ja Liisa Lehtinen.
Lopuksi
Seitsemän vuosikymmenen mahduttaminen noin kymmeneen liuskaan vaatii kovalla kädellä karsimista. Tässä katsauksessa on niminä nostettu esiin se terävin huippu urheilijoista ja seuratoimitsijoista, joka on tuonut seuralle ulkoista näkyvyyttä. Emme kuitenkaan saa unohtaa niitä muita satoja urheilijoita ja toimitsijoita, jotka ovat vuosikymmenten varrella antaneet merkittävän panoksensa seuran toimintaan – myös heille kuuluu nöyrä kiitos ja hatunnosto.